Helsingin jäähallissa on otettu käyttöön uusi jätteiden lajittelukäytäntö.

Yleisöalueilla kerätään viittä eri jätelajia, minkä lisäksi hallilla on erilliset keräykset metallille, muoville ja lasille. Näin mahdollisimman suuri osa syntyvistä jätteistä voidaan ohjata hyötykäyttöön ja kierrätykseen.

Uudistuksen tavoitteena on vähentää sekajätteen määrää, tehostaa materiaalien kierrätystä ja tehdä Helsingin jäähallin toiminnasta entistä vastuullisempaa.

Myös hallin kävijöillä on tärkeä rooli lajittelun onnistumisessa. Toivomme, että kaikki tapahtumakävijät ja muut hallin käyttäjät tutustuvat keräysastioiden merkintöihin ja lajittelevat jätteensä oikeaan astiaan.

Lajittelemalla yhdessä saamme materiaalit paremmin kiertoon. Kiitos, että lajittelet!