Helloween tuo 40-vuotisjuhlakiertueensa Helsingin Jäähalliin 6. marraskuuta 2025! Koko kiertueella mukana kotimainen Beast In Black.
Liput alkaen 59 € nyt myynnissä osoitteessa http://www.ticketmaster.fi/helloween-hki
Vuonna 2021 seitsenhenkisellä kokoonpanolla palannut saksalainen metallijätti Helloween julkaisee isoja uutisia. Andi Deris, Michael Kiske, Michael Weikath, Kai Hansen, Markus Grosskopf, Sascha Gerstner ja Dani Löble lähtevät ympäri maailman kiertävälle 40-vuotisjuhlakiertueelle, joka rantautuu myös Suomeen 6. marraskuuta 2025.
“Keksimme faneille mahtavia yllätyksiä. Ensimmäistä kertaa livenä esitettävien upouusien kappaleiden lisäksi soitamme myös sellaisia biisejä yhtyeen historiasta, joita ette ole kuulleet livenä hyvin pitkään aikaan tai ette koskaan ennen. Tulevat keikat ovat fantastinen kokemus meille kaikille”, basisti ja perustajajäsen Markus Grosskopf lupaa.
Yhtyeen keulahahmo Andi Deris lisää, että työskentely studiossa on ollut hyvin luovaa ja hauskaa.
“Albumista on tulossa loistava, mutta mikään ei ole verrattavissa Helloweenin keikkoihin, joissa yleisön energia on yksinkertaisesti käsittämättömän hienoa. Odotamme, että pääsemme vihdoin taas soittamaan täysillä faneillemme, ja tuleva kiertue on suurempi, parempi ja vaikuttavampi kuin koskaan!”
Lokakuun 17. päivänä alkava kiertue vie bändin ympäri Euroopan, ja mukana matkaa suomalainen, niin ikään upeaa kansainvälistä uraa tahkova Beast In Black.